Perillä

Tätä kirjoittaessani istun lentokoneessa kohti Pariisia, ilman paluulippua. Työprojektin on määrä kestää muutama kuukausi, mutta mistä tätä elämää tietää; enhän tiennyt Pariisin projektistakaan vielä muutama viikko sitten. Ensi kertaa muutan ulkomaille ilman hinkua pois Suomesta. Helsingissä ja Suomessa on valtaosa läheisistä, helppoa ja hyvää elämää. Samalla kuitenkin Pariisissa tällä viikolla piipahtaessani tuli olo, että juuri nyt kuulun juuri sinne. Haikeaa ja hyvää yhtä aikaa.

Kuten rakas ex-kämppikseni eilen hyvästejä halatessamme totesi, kaikki hyvä päättyy aikanaan. Niin päättyy myös tänään osaltani tämän blogin kirjoittaminen. Siinä vaiheessa kun fiilis muuttuu harrastuksesta velvollisuudeksi, on aika kääntää viimeinen sivu. Kirjoittamisesta nautin edelleen ja tulen sitä muodossa tai toisessa varmasti myös tulevaisuudessa harrastamaan. Työelämään liittyviä tekstejä julkaissen silloin tällöin LinkedInissä, kepeämmät tekstit jääkööt toistaiseksi omaan tai läheisten pöytälaatikkoon. Blogi on näkyvissä tämän tekstin julkaisuhetken jälkeen vielä reilun viikon.

Tätä blogia on ollut ilo kirjoittaa nämä liki pari vuotta. Nyt viimeiseen postaukseen sanat tuntuvat takeltuvan sormenpäihin; pitäisi sanoa isoa ja hienoa. Vai saisiko vaan olla tällainen perusihminen, vähän hämillään ja omissa maailmoissa?

Blogin ensi tekstejä luen hymy huulilla. Tuolloin pyrin omaksumaan maskuliiniseksi mielletyn suhtautumisen uraan: huipulle, hinnalla millä hyvänsä. Mietin titteliä, liikevaihto- ja esimiesvastuuta, sopivaa etenemisvauhtia, CV:tä. Halusin huipulle, koska tykkään päättää asioista, olla isosti vastuussa ja koska koin sen myös velvollisuudekseni naisena; niin moni oman sukupuoleni edustaja kun ei vertikaaliseen urakehitykseen tunnu edes pyrkivän. Kun tähän lisätään vielä muut tunnetut obstaakkelit naisten urapoluilla, ovat epätasapaino ja -arvo johtotehtävissä alalla kuin alalla valmiit.

Nyt, blogin lopetushetkellä valta, vastuu ja feminismi motivoivat minua edelleen, niin kylmältä kuin ensimmäinen kuulostaakin. Nuo muut ulkoiset motivaattorit ovat kuitenkin, no, ulkoisia; yhteiskunnan asettamia asusteita, joiden merkeillä ja hinnoilla kisataan. On ollut vaikeaa päästää niistä irti, eikä tässäkään varmaan koskaan tule täysin valmiiksi. Kuitenkin, kuten vaikeiden prosessien jälkeen yleensä, oloni on tänään paljon kevyempi kuin eilen.

Olen tänään työssä ja työyhteisössä, jota rakastan. Olen edelleen päällikkö, ja se on minusta edelleen yhtä hupaisaa kuin vuosia sitten. Tiedän, että isommat saappaat ja korkeammat korot odottavat minua tulevaisuudessa. Paikallaan olo ahdistaa minua edelleen, siispä liike eteenpäin on väistämätöntä ilman, että minun tarvitsee siihen aggressiivisesti pyrkiä. En koe enää tarvetta kiivetä kohti jotakin määrittelemätöntä huippua tai yleisesti hyväksyttyä päämäärää; koen olevani perillä jo nyt.

Haluan edelleen kannustaa myös muita naisia vertikaaliseen urakehitykseen, sikäli kun se omalta jutulta tuntuu. ”Maskuliininen” vallan kahminta ei onneksi kuitenkaan ole ainoa, saati palkitsevin keino sen toteuttamiseen. Paitsi yritys- ja johtamiskulttuurien, myös uralla etenemisen on korkea aika muuttua ”feminiinisemmäksi”; ihmislähtöisemmäksi. Tekemällä juttuja joita rakastaa ja joilla kokee tuovansa lisäarvoa maailmaan, pääsee huipulle nopeammin kuin arvaakaan.

Ja kuten kaikki rakkausasiat, myös työ vaatii usein työtä: itse uneksin harva se päivä piuhasta, jolla saisin kaiken tarpeellisen tietotaidon siirrettyä aivoihini yön aikana (vinkki: pään kirjaimellinen seinään tai tietokoneruutuun hakkaaminen ei tuo samaa lopputulosta) sekä henkilökohtaisesta assistentista, joka hoitaisi muutot, vaatteidenkorjautukset, asuntovertailut ja vakuutuspaperit. Oman jutun ei onneksi myöskään aina tarvitse tarkoittaa heittäytymistä freelancer-taiteilijaksi; se voi tarkoittaa, että tunnistaa ja tunnustaa sisäisen nörttinsä ja hakeutuu samanmielisten, motivoituneiden tyyppien kanssa töihin.

Yhteenveto: Siinä missä blogin alkutaipaleella iskin henkisen nyrkin kohti kattoa, ovat molemmat kämmenet nyt vastakkain sydämen edessä. Hauskempaa kuin tuulimyllyjä vastaan taisteleminen, on tanssia tuulessa hiukset ja helmat hulmuten.

Tänään minulle on oikeastaan ihan sama, olenko jonkun mielestä klisee, menestyjä vai häviäjä; jääkö nimeni historiankirjoihin tai montako ihmistä tämän tekstin lukee: minun on hyvä olla.

Kiitos kaikille lukijoilleni, kiitos erinomaiselle työnohjaajalleni Paula Kupiaiselle, jonka kanssa olen saanut kulkea matkan viime kesän usvasta tähän helmikuiseen kirkkauteen. Kiitos entiset, nykyiset ja tulevat kollegat, esimiehet ja asiakkaat, kiitos perhe ja ystävät ja kämppikset ja miehet, ootte kivoja. :)

Iki-idolini Nuuskamuikkusen sanoin: ”Kaikki on hyvin epävarmaa,  ja juuri se tekee minut levolliseksi.”

Voikaa hyvin ihmiset. Kiitos.

Kommentoi

Hengissä

Täällä ollaan! Hengissä ja hengästyneenä. Viime viikkojen opit pähkinänkuoressa:

– Staattinen tasapaino on hetkellinen illuusio; todellinen tasapaino syntyy siitä, että on valmis kellumaan odottamattomuuksien aallokoissa.
– Kannattaa varoa, mitä sanoo tai toivoo.
– Kunnon yöunet auttavat liki kaikkeen.

–> Kauniita unia, palataan pian!

Kommentoi

Mahallaan

Kotona ollaan! Täällä on vaaleaa ja puhdasta ja hiljaista, sisällä ja ulkona.

Koti- ja matkafiilistelyn lomassa ajattelin julkaista täällä pari kuvaa Taj Mahalin visiitiltäni. Hektisen syksyn, vuorokauden matkaamisen ja jännittävähköjen viime hetken käänteiden jälkeen porttien avautuessa paljastaen aamunkajossa kylpevän Taj Mahalin olivat onnenkyyneleet herkässä.

Taj Mahal on ehdottomasti yksi niistä asioista, jotka kannattaa kokea auringon noustessa. Värit, tunnelma ja taika ovat silloin aivan omaa luokkaansa.

Namaste.

Kommentoi

Kuukausi Intiassa

Käsittämätöntä, että kauan odotettu kuukausi on pian ohitse. Toisaalta tuntuu, että olisi ollut täällä toisessa todellisuudessa puoli vuotta ja ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin olen potenut koti-ikävää. Oma koti, omat ihmiset, oma elämä ja kaikki, tiedättehän. Paljon ja hyvää kertoo myös, että mulla on ikävä töihin.

Mitä lähemmäksi kotiinpaluu tulee, sitä suuremmin sitä kuitenkin jäisi tänne rantatuoliin makoilemaan ilta-aurinkoon, tilailemaan tuoreita hedelmämehuja ja kuuntelemaan meren kohinaa.

Kuten kai muutoshetkissä aina, ristiriitaisia fiiliksiä tuulenvireessä tälläkin kertaa. Johtuneeko viime päivien joogailuista (vai tämänpäiväisen tunnin skippaamisesta), mieli on kuitenkin kaiken kaikkiaan kauniin tasainen.

Mitä Intiaan tulee, ovat yllätykset olleet pelkästään positiivisia. Ihmiset ovat olleet todella ystävällisiä, elämänrytmi Etelä-Goalla leppoisaa, rannat upeita ja elämä hyvää. Jonkun mielestä en oikeaa Intiaa ole varmaan kokenutkaan, kun liikeradat Goan ulkopuolella rajoittuvat vuorokauden visiittiin Taj Mahalilla. Väliäkö tuolla, mulla on ollut ihanaa. <3 Listaihminen kun olen, niin ajattelin kiteyttää ajatukseni viime viikoista muutamille bulleteille, s’il vous plait.

Asioita, joita jään kaipaamaan Intiasta

– Vapaana kulkevat koirat. Kuka on keksinyt talutushihnat?
– Ihmiset
– Kaikki ne ylväästi pelloilla käyskentelevät eläimet, joita en osaa nimetä
– Ennalta-arvattavan säätilan (+33 astetta ja täysi aurinko joka ikinen päivä)
– Leppoisa lomaminä, joka pukeutuu päivästä (ja yöstä) toiseen samaan huitulaan eikä hermostu oikeastaan mistään
– Biitsiltä toiselle fillarointi tukka ja helma hulmuten
– Ne tuoremehut <3

Asioita, joita en jää kaipaamaan Intiasta

– Lehmät (ei mitään näitä vastaan, mutta ei tule liiemmin ikäväkään)
– Ihmiset
– Kaikki ne kriipisti kylpyhuoneessa käyskentelevät eläimet, joita en osaa nimetä
– Kylmät yöt ja ohuet, peiton virkaa toimittavat synteettiset viltit
– Jatkuva ääniraita sisältäen junat, tuk-tukit, mopot, kojukauppiaiden kutsuvirret
– Risteykset
– Hygieniataso

Asioita, joita opin Intiassa

– Ihmiset tuomitsevat toisiaan herkästi ja väärin ensivaikutelman perusteella (minä mukaan lukien). Kovanaamaisen salihärän lihasten alla voi sykkiä lempeä hippisydän ja hipin rastojen alta paljastua monilahjakas tietokonenörtti.
– En viihdy mustavalkoisten ihmisten seurassa (vaikka olen itsekin oppinut harmaasävyt varsin myöhään).
– Kun on poissa mukavuusalueeltaan monin tavoin, tulee itsestä yllättäviä puolia esiin. Vielä yllättävämpää on, miten muut ihmiset nämä piirteet tulkitsevat.
– Seura todella tekee kaltaisekseen –> valitse seurasi huolella, niin töissä kuin vapaalla.
– Olen suomalaisempi kuin luulin. Rakastan hiljaisuutta. Ainut asia mitä menneisyydestäni muuttaisin olisi, että olisin ollut enemmän hiljaa.
– Olen sielultani analyyttinen optimoija. vaikka kuinka yritän ymmärtää asioita käyttämättä logiikkaa, en oikein osaa. Uteliaisuus onneksi auttaa vähän.
– Mulla on elämässä just nyt kaikki asiat tosi hyvin.

Kommentoi

My Old CV vs. My New CV

New year, new beginning, new CV. I admit that I like CVs; I find that they always tell about the person behind them, not just in words but as a whole: colors, pictures, layout, use of white space, fonts, what is written and what left unsaid. Clarity, confidence and precision are characteristics that your CV will tell about you, whether you wrote it or not.

After seeing Marissa Mayer’s impressive and aesthetically excellent CV I thought it would be good to share mine as well.

When graduating from the Aalto University School of Economics in autumn 2014 my goal was to work in a big industrial firm. I was insecure about my skills and intended to make my CV as professional and confident as possible. This is how my CV looked like back then.

Last autumn it was time to look for new challenges. This time I was more confident about my skills and wanted to work in a fast-growing company with fresh culture. I wanted my personality to be more visible on my CV than before. This is how my CV looked then.

Writing and designing an appealing CV is an art of its own. If you really want that job, dedicate time for this. A great way to make an original yet professional layout is to use a transparent chart at the background (used on both of my CVs). For my new CV I also got a free CV template from the Hloom and modified it to suit my needs and vision.

Hopefully this inspired the ones of you that are about to apply for a new job. You don’t need to become such a CV nerd as I am, but the same goes for CVs that goes for anything else: if you do it, you better do it well.

Kommentoi

Thought of the Day XXII

 “Presenting leadership as a list of carefully defined qualities (like strategic, analytical and performance-oriented) no longer holds. Instead, true leadership stems from individuality that is honestly and sometimes imperfectly expressed…

Leaders should strive for authenticity over perfection.”

– Sheryl Sandberg, COO Facebook

Kommentoi

Uuden vuoden avaus

Olin viime vuoden viimeisenä iltana vaikean valinnan edessä. Viettääkö vuodenvaihde festareita muistuttavalla uimarannalla melun ja rakettien keskellä ja potea väsymystä koko seuraava sunnuntai, vaiko nukkuen ja nauttia sitten suurenmoisesta sunnuntaista kera pyhien lehmien ja suloisten säteiden?


Kuvat kertonevat kumman valitsin. Olen edelleen itsekin vähän hämmentynyt, miten kaltaiseni fomo (fear of missing out) uskalsi tehdä tällaisen valinnan, toista mahdollisuutta kun ei ehkä koskaan tule, juuri tuon biitsin juuri tuollaisille bileille.

Eipä kuitenkaan tule lähitulevaisuudessa montaa tällaista sunnuntaitakaan, ja tänä vuodenvaihteena kehoni ja mieleni kaipasivat juuri tätä. Bileitä ja biitsejä tulee ja menee; vaikea kuvitella että eilisilta olisi megalomaanisia wow-fiiliksiä synnyttänyt. Paras siis varmasti tarttua niihin vaihtoehtoihin jotka itsestä tuntuvat hyviltä, eikä tehdä jotakin vain jotta voisi sanoa tehneensä niin.


Oma maailma, omat säännöt ja sillai. Vuosi sitten oli vähän heikompi happi ja selvästi kauniimpi seura, eri meri ja sama lämpö, eri valinta ja sairaan hauskaa.

Tänä vuonna on yksinkertaisesti hyvä olla.

Kommentoi

2016 –> 2017

So does the World evolve and wrap one more year into its beautiful package called history. Here’s my favorite thought for the upcoming year:

“Define success on your own terms, achieve it by your own rules, and build a life you’re proud to live.”

– Anne Sweeney, Walt Disney

Photo taken in Finland earlier this year at the charming Lapinlahden Lähde in Helsinki. The place used to serve as a psychiatric hospital (and my very own mum used to work there!) and currently offers a venue, a gallery, a sauna and a café among other things – in the spirit of mental health indeed.

Have a Wonderful New Year Everyone! <3

Kommentoi
1 2 3 21

Lotta Punkanen

Lotta

Lotta on 27-vuotias ekonomi, projektipäällikkö ja nainen. Blogin pääteemat ovat työ, elämä ja työelämä, joista Lotta kirjoittaa feminismipilke silmäkulmassa. Ohessa nautitaan elämästä ja pohditaan sen tarkoitusta.

Lotta is a 27-year-old M.Sc. (Econ. & Bus. Adm.), Project Manager and a woman. Lotta writes about work, life and life at work, with a feminist twinkle in her eye. Meanwhile she also enjoys life and the search for its meaning.

lotta.punkanen @ gmail.com

Tuoreimmat

Arkisto

LinkedIn

Seuraa

Follow